Kolkat ovat 6-9-vuotiaita partiolaisia. Kolkkiin voi liittyä jo kuusivuotiaana, mutta toimintamme eräpainotteisuuden vuoksi suosittelemme liittymään vasta seitsemänvuotiaana. Kolkkaparvet koostuvat eri-ikäisistä kolkista.
Kolkkien toimintaan kuuluvat viikottaiset kokoukset eli parvi-illat Rusan kololla ja sen läheisyydessä. Näissä kokouksissa kolkat leikkivät ja oppivat tekemällä. Parvea johtaa kahdesta kolmeen kolkkajohtajaa, jotka ovat lippukunnan johtajaikäisiä jäseniä. Pääsääntöisesti samat johtajat pitävät parvi-illat joka viikko samalle parvelle.
Kolkkaveljesjoukko järjestää retkiä vuosittain. Vähintään syysretki syyskuun alussa sekä joko joulu- tai talviretki kuuluvat ohjelmaan. Lisäksi parvet järjestävät kämppäretkiä. Koko veljesjoukon yhteisiä tapahtumia ovat myös salapoliisikisa Valkoinen Torakka, päiväretket, iltaretket sekä sieniretki. Kesäisin pidetään kolkkien ja jermujen yhteinen leiri Kimparilla tai osallistutaan jollekin suuremmalle leirille.
Kolkkaveljesjoukon toimintaa koordinoi kolkkaveljesjoukonjohtaja eli KVJJ. Hän ottaa myös vastaan uusien kolkkien ilmoittautumisia.
Veljesjoukonjohtajana toimii Helmi ”Kurre” Palonkorpi ([email protected])



Kolkkaparvet
Myyränpennut
Parvi-ilta maanantaisin klo 18.00-19.30
Parvenjohtajat:
Helmi "Kurre" Palonkorpi, 045 3191321
Elsa "Muurahainen" Alanko
Karhunpennut
Parvi-ilta torstaisin klo 18.00-19.30
Parvenjohtajat:
Vilma "Aarre" Hult, 044 2381884
Inari "Lieska" Linnavalli
Ellen "Lunni" de Groot
KIHOKE 2026
Syyskausi 2026
vk 34 – toiminnanaloitus, partion syyskausi alkaa 19.8. (ke) – tällä viikolla ei parvi-iltoja
vk 35 – parvi-illat alkavat
vk 36 – Syysretki 5.-6.9. (la-su)
vk 43 – Myyränpentujen kämppäretki, 24.-25.10. (la-su)
vk 44 – Karhunpentujen kämppäretki, 31.10.-1.11. (la-su)
vk 49 – itsenäisyyspäivän juhla 6.12. (su)